Samuli Muhonen saapuu Jyväskylän Juomatehtaalle hymyssä suin, hän on tyytyväinen uusiin tiloihin. Ne löytyivät vihdoin ja viimein Infonian Mikko Hirven kautta. Jyväskylän Voimaklubi Ry on toiminut pitkään Kalevankatu 10 tiloissa. Kun tieto kiinteistön kaavamuutoksesta tuli ja että kiinteistö tullaan purkamaan, niin voimailuklubin täytyi etsiä uudet tilat.
Meillä oli tilalle suhteellisen tarkkoja kriteerejä, aluksi halusimme löytää tilat keskustasta, jossa olimme olleet jo koko seuran historian ajan, lähes 50 vuotta, kertoo Samuli Muhonen. Tilojen suhteen muita vaatimuksia olivat mm. hyvä ilmanvaihto, parkkipaikat asiakkaillemme ja tilat jossa saa rauhassa kuntoilla. Koska voimanostossa tulee ääniä ja tömähdyksiä ei naapurissa voinut olla ketään, jota äänet haittaisi. Kova treenaaminen täytyy saada tehdä rauhassa ja siitä lähtee välillä isosti ääntä ja etenkin rakenteiden kautta ääni kantautuu kauas.
Uudet tilat löytyivät kuitenkin pitkän etsimisen jälkeen. Välillä melkein välillä tuntui, että tiloja meille on lähes mahdotonta löytää. Mutta sitten otin ystävääni yhteyttä, joka oli löytänyt sopivat tilat Infonian Mikko Hirven avustuksella, ja olin yhteydessä häneen. Hän teki puhelumme aikana, tarvekartoitusta voimaklubin tarpeista ja kriteereistä uuden tilan suhteen. Asia lähti etenemään ja Mikko soitti pian takaisin, tarjoten kohdetta; jota en ensin uskonut, että sellainen voisi löytyä. Menimme koko hallituksen voimin katsomaan tilaa, joka oli vapautunut teatterikäytöstä. Tila oli erillinen rakennus, siinä oli hyvä ilmanvaihto, valmiit sosiaaliset tilat, korkea huonekorkeus sekä parkkipaikkojakin löytyi. Heti astuttuamme sisään tilaan tiesimme, että se oli tässä ja sopiva uusi paikka oli juuri löytynyt. Nyt tilaamme remontoidaan ja sinne siirretään laitteita ja hiukan rakennellaan uusi. Välttämättä juuri meille sopivia laitteita ei löydy valmiina ja rakennamme ne itse, Samuli tarkentaa asiaa.
Jyväskylän Voimaklubi Ry:llä on pitkät juuret. Meillä viihtyy niin kova treenaaja kuin aloittelijakin. Meitä yhdistää yhteisöllisyys, rento mukava ilmapiiri ja myös kilpailuhenkisyys. Me pyrimme tukemaan voimannostoa harrastavia ja lisäämään lajitietoutta yleisesti. Seurasta on myös nousemassa uusia tähtiä, joiden matkaa voimannoston huipulle on hienoa seurata. Ehkä jossain vaiheessa aktivoimme kilpailutoimintaa uudelleen ja pidämme esimerkiksi kansallisia ja SM-tason voimannostokisoja uusissa tiloissa.
Ovet uusiin tiloihin avautuu 1.7, mutta avajaisia pidetään syksyn alkupuolella. Seuranjäsenet voivat käyttää tiloja 24/7. Jäseniä on ajateltu lisätä noin 20-30 uusien tilojen myötä. Haluamme pysyä yhteisöllisenä ja siten, että meillä on tilaa treenata vapaasti hyvällä fiiliksellä, joten liian täyteen ei salia myydä. Jyväskylän Voimaklubi Ry, on voittoa tavoittelematon yhdistys ja kaikki toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan.
Infonia kiittää Jyväskylän Voimaklubi Ry:tä hyvin sujuneesta vuokrausprosessista ja toivottaa onnea ja menestystä uusiin tiloihin!