Kauppakatu 18 – Jyväskylän maamerkki saa peruskorjauksen myötä uuden, talon historiaa kunnioittavan elämän. Loistelias kohde kätkee sisäänsä esteettisesti erityisen miellyttävän työympäristön ja nykyaikaisen talotekniikan.

Puistonkulman historia pankkitalona

Itsenäistä Suomea vuoden vanhempi Puistonkulma rakennettiin alun perin pankin käyttöön ja se toimi siinä roolissa yli sata vuotta vuoteen 2022 asti. Rakennuksen suunnittelija Vilho Penttilä oli aktiivinen fennomaani ja hänestä tuli niin ikään suomenmielisten perustaman Kansallisosakepankin luottoarkkitehti. Puistonkulman suunnittelussa Penttilä yhdisti kansallisromantiikasta ammentavaan linnamaiseen tyyliin 1920-luvulla valtavirtaukseksi nousevan suuntauksen eli klassismin piirteitä. Rakennukseen valituilla laadukkailla materiaaleilla ja arvokkaalla ulkonäöllä haluttiin viestiä pankin vakavaraisuudesta ja arvosta.

Historia

Pankin konttorin lisäksi Puistonkulman katutasoon valmistui myymälätiloja ja ylempiin kerroksiin asuntoja. 

Mitä Puistonkulmassa seuraavaksi tapahtuu?

Tulevaisuus

Uusi lehti on kääntymässä yli satavuotiaan talokaunottaren historiassa, kun Puistonkulman tilat, osa ihan ensimmäistä kertaa, tulevat kaikkien saataville pitkäaikaisen vuokralaisen muutettua pois. Tilat kunnostetaan yksilöllisesti kunkin käyttäjän toiveiden mukaisesti ja vuokralaisten on mahdollisuus saada tasoltaan ja designiltaan täysin poikkeukselliset toimitilat käyttöönsä.


Yli satavuotias Puistonkulma on Keski-Suomenkin mittapuulla harvinaisuus ja Jyväskylässä täysin vertaansa vailla oleva toimistokohde. Estetiikkaa, harmoniaa ja historian siipien havinaa arvostavalle tilat ovat täydellinen valinta.

Jyväskylä

Sijainti ja saapuminen

Jyväskylän keskustan parhaalla paikalla sijaitsevasta Puistonkulmasta on lyhyt matka julkisiin liikennevälineisiin, lounaspaikkoihin ja kaikkiin keskustan palveluihin. Silti Kilpisenkadun puoleisista ikkunoista avautuvat rauhoittavat ja vehreät näkymät Kirkkopuistoon ja keskustan kauneimpaan kortteliin. Kirkkopuiston alle valmistuu 200 uutta parkkipaikkaa vuonna 2024, joten saapuminen ei juuri helpompaa voisi olla.

Vapaat tilat

Puistokulma on kansallisromanttinen kaunotar, joka on sisältä yhtä kaunis kuin ulkoa. Tunnelmalliset erkkerit luovat tiloja, joita tässä kaupungissa ei muualla pääse kokemaan. Korkeista ruutuikkunoista avautuvat poikkeuksellisen upeat näkymät vehreään Kirkkopuistoon, jotka nostavat nämä toimitilat täysin omaan luokkaansa. Tule, näe ja koe. Suunnittele yrityksellesi tilat, jollaisia ei ole kenelläkään muulla.

Toimistotilat

Liiketilat

Puistonkulma - kaunis sisältä ja ulkoa

Tunnelma

Panostus erinomaisiin toimitiloihin on samalla panostus henkilöstön hyvinvointiin

Kilpisenkadun puoleisesta siivestä on uskomattoman kauniit puistonäkymät, jotka vain korostuvat, kun niitä katselee alkuperäisten ruutuikkunoiden läpi. Luonnon ja luonnonvalon vaikutukset hyvinvoinnille on todistettu tieteellisesti: stressitasot alentavat ja sykkeet laskevat. Tutkimukset osoittavat myös luontomaisemien parantavan keskittymiskykyä ja kasvattavan työntekijän tuottavuutta.

Puistonkulman omistaa Kielo

Kielo on nuori ja ketterä kiinteistöyhtiö, joka tarjoaa yrityksille modernit toimistotilat sekä arkea sujuvoittavat palvelut. Kielolle toimisto ei ole tila, se on koti yhteisölle. Puistonkulman vuokralaisena voit hyödyntää muissa Kielon Jyväskylän kohteissa sijaitsevia kokous- ja saunatiloja edulliseen hintaan.

Kielon toimitaloissa panostetaan työympäristön jatkuvaan kehittämiseen. Onnistuneessa työympäristössä ihmiset voivat hyvin, ovat motivoituneita ja tuottavia. Kielo on perustettu vuonna 2017 ja sen toimitaloissa sijaitsee jo yli 200 yritystä pelkästään Jyväskylän alueella.

Ota yhteyttä

Puistonkulma – Kauppakatu 18, Jyväskylä.
Kirjoitetaanko teidät osaksi Puistonkulman tarinan seuraavaa lukua? Puistonkulman kiinteistön toimisto- ja liiketiloja vuokraa Infonia.